Force Indian meksikolaiskuljettaja Sergio Perez myöntää, että ajaminen Yhdysvalloissa IndyCarissa kiinnostaa.

– Indy on todella iso kilpailu, yksi moottoriurheilun suurimmista. Haluaisin ehdottomasti ajaa Indy 500-kilpailun, Perez sanoo Checkered Flag -sivustolle.

– Jos siellä haluaa menestyä, on kuitenkin päästävä testaamaan paljon. Etenkin minun, koska en ole tottunut ajamaan ovaaleilla. Olen jutellut siellä ajavien kavereiden kanssa ja he ovat sanoneet, että ovaaleihin tottuminen ottaa aikansa.

Toistaiseksi Perez keskittyy kuitenkin formulauraansa, muttei sulje pois siirtymistä Yhdysvaltain radoille.

– Rakastan formula ykkösiä, täällä jokainen kuljettaja haluaisi olla. Mutta kuka tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, Perez sanoo.

– Jotenkin se maailma kiehtoo minua ja olen aika varma, että ajan siellä vielä jonakin päivänä. Indy 500 ja IndyCar kiinnostavat minua koko ajan enemmän.