Sebastian Vettel uskoo, että Ferrari palaa kärkeen Monacon GP:ssä ensi viikonloppuna.

Red Bull oli Espanjassa vahvempi ja se saanee vielä uuden moottoripäivityksen Renaultilta Monacoon, mutta se ei Vetteliä huoleta.

– En ole heistä huolissani. Keskitymme omaan tekemiseemme. Mielestäni kärsimme Espanjassa siitä, että ohittaminen oli niin hankalaa. Kun pääsimme Red Bullista ohi, osoitimme olevamme nopeampia, Vettel sanoo Motorsport.comille.

Espanjassa Ferrari epäonnistui etenkin aika-ajoissa, ongelman syytä kaivettiin esille viime viikolla Barcelonan testeissä.

– Olimme Monacossa tosi vahvoja jo viime kaudella ja nyt automme on nopeampi ja kaikin puolin parempi. Saimme testeissä parannettua ongelmakohtamme, joten uskon, että Monacosta tulee meille erittäin hyvä kilpailu.