Indonesialaistulokas Rio Haryanto myöntää, ettei ole lainkaan varmaa, pystyykö hän ajamaan Manorilla kauden loppuun saakka. Rahoituspuoli ei ole kunnossa, vaikka Indonesiassa on järjestetty jopa kansalaiskeräys miehen pitämiseksi F1:ssä.

Haryanton toistaiseksi paras sijoitus tällä kaudella on 17:s.

– En tosiaankaan tiedä tällä hetkellä, pystynkö ajamaan koko kauden loppuun. Minulla on ihmisiä hoitamassa rahoitusta kuntoon, että voin keskittyä itse vain ajamiseen, Haryanto sanoo Checkered Flag -sivustolle.

– Talouspuoli ei ole minun käsissäni, mutta toivon kovasti, että saamme asiat kuntoon ja pystyn ajamaan kauden loppuun asti. Ilman muuta haluaisin pysyä Manorilla koko kauden.

Haryanto on tyytyväinen tallikaveriinsa Pascal Wehrleiniin, joka on ollut jokaisessa kilpailussa kaksikosta nopeampi.

– Yhteistyömme toimii tosi hienosti. Hän on nopea ja se ajaa minuakin eteenpäin. Jaamme paljon ideoita ja asioita, haluamme molemmat parasta tiimille.

– Hän on todella mukava kaveri ja uskon, että hän on tulevaisuudessa Mercedeksen kuljettaja. Siksi tuntuukin hienolta joka kerta, kun pystyn ajamaan yhtä kovaa kuin hän, Haryanto sanoo.