Williamsin suorituskyvystä vastaava johtaja Rob Smedley on tyytymätön siihen, millainen auto heillä tällä hetkellä on. Williams on ollut kahdessa ensimmäisessä kilpailussa todella kaukana kärjestä, vaikka kahtena edellisvuonna se on ollut valmistajien MM-sarjan kolmonen.

Bahrainissa Williams ajoi ihan hyvän aika-ajon ja avauskierroksella Felipe Massa ajoi kakkosena ja Valtteri Bottas kolmosena. Sen jälkeen paljastui karulla tavalla auton heikko suorituskyky ja Massa tuli maaliin kahdeksantena, Bottas yhdeksäntenä.

– Emme ole todellakaan lähelläkään siellä, missä haluaisimme olla. Tämä on ollut todella valtava pettymys. Meillä on aivan älytön määrä töitä tehtävänä, että pääsisimme lähemmäs kärkeä. Aika-ajovauhtimme on ihan kohtalaisen hyvä, mutta kisavauhti lähinnä murheellista siihen verrattuna, Smedley sanoo F1i.comilla.

– Etenkin mediumin renkailla automme ei mene mihinkään, meidän on pakko selvittää, mistä on kysymys. On pystyttävä korjaamaan asiat ja tultava takaisin entistä vahvempana.