Viime kaudella pienoisen yllätyksen F1-varikolle aiheuttanut Force India on aloittanut kautensa takkuisasti. Kausi 2015 päättyi tallin osalta upeasti valmistajien sarjan viidenteen sijaan erittäin vahvan loppukauden siivittämänä. Tällä kaudella samaa sijoitusta tavoittelemaan lähtenyt tiimi on kuitenkin saanut autonsa pisteille kauden kolmessa ensimmäisessä kilpailussa vain kerran, kauden avauksessa.

Ironista kyllä Force India aloitti myös viime kauden täsmälleen samalla tavalla. Avauskisan pistepottia seurasi kaksi nollakisaa, mutta sen jälkeen talli ei kärsinyt enää kertaakaan kahdesta perättäisestä nollatuloksesta.

Tallin sisällä uskotaan vauhtia löytyvän edelleen viime vuoden malliin, vaikka taisto keskikastissa on tiivistynyt entisestään. Tallin operatiiviseista toimista vastaava Otmar Szafnauer luottaa pisteitä tulevan jälleen pian.

– Kiina oli jälleen sellainen viikonloppu, kun mikään ei tuntunut luonnistuvan. Meillä oli vauhtia ja startti onnistui erinomaisesti ja saimme molemmat autot kärkisijoille. Valitettavasti alun turva-autoepisodi ja ei kuitenkaan ollut meille eduksi, Szafnauer toteaa Autosportille.

– Keskikastissa taisto on niin tiukkaa, että kaiken pitää osua nappiin, mikäli menestystä haluaa saavuttaa. Meillä on ollut myös epäonnea. Australiassa punainen lippu tuli kannaltamme surkeaan saumaan. Bahrainissa molemmat kuskimme puolestaan kolaroivat ja Kiinassa turva-auto aiheutti meille ongelmia.

Tiimissä tiedetään kauden olevan kuitenkin vasta alkutekijöissään.

– Punaiset liput ovat onneksi harvinaisia tässä sarjassa, samoin tallikaverusten kolaroiminen ensimmäisellä kierroksella. Jatkamme kovaa työtä ja auton kehittämistä, sillä kahden kokeneen kuljettajan voimin tulemme vielä saavuttamaan tuloksia.