Hondan insinöörit ovat ryhtyneet tutkimaan, olisiko McLarenin Jenson Buttonin keskeytys Bahrainin GP:ssä ollut estettävissä, mikäli insinöörit olisivat paikallistaneet Buttonin jo lauantaina raportoiman vian ajoissa.

Button oli omien sanojensa mukaan matkalla hyvään pistesijoitukseen, kunnes voimanlähteeseen iskenyt vika pakotti britin parkkeeraamaan autonsa radan varteen. Honda-pomo Yusuke Hasegawa vakuuttaa Hondan tekevän kaikkensa, jotta kisan päättänyt vika löydetään ja korjataan.

– Vika oli selvästi voimanlähteessä. Jenson raportoi menettävänsä tehoja ja kuultuaan kovan pamauksen pysähtyi hän välittömästi, Hasegawa kertoo motorsport.comin mukaan.

– Hä kertoi kuulleensa oudon äänen autostaan myös jo lauantaina aika-ajoissa, mutta insinöörimme eivät löytäneet tuolloin datasta mitään vikaa. Emme osaa sanoa, liittyikö se ääni sunnuntaiseen ongelmaan. Meidän täytyy tutkia ja korjata asia, Hasegawa lupasi.