Red Bullin venäläiskuljettaja Daniil Kvyat on yksi alkavan F1-kauden mielenkiintoisimpia nimiä. Toro Rosson tallipäällikkö Franz Tost on jopa sanonut, että Kvyat on valmis voittajaksi ja maailmanmestariksi muutaman vuoden sisään.

Viime kaudella Kvyat ajoi vasta toisen vuotensa F1:ssä, mutta pystyi silti kepittämään kokeneen australialaisen tallikaverinsa Daniel Ricciardon MM-pisteissä 95-92. Nyt hän uskoo olevansa vielä paljon vahvempi.

– Verrattuna vuoden takaiseen, olen nyt paljon luottavaisempi ja rauhallisempi kaiken suhteen. Tunnen kaikki tiimissä paremmin ja he tuntevat minut. On hienoa päästä aloittamaan kausi isolla itseluottamuksella, 21-vuotias Kvyat sanoi F1i.comille.

– Olemme valmistautuneet erittäin hyvin kauteen, testit olivat meille todella hyvät. Olemme maksimoineet ihan kaiken ja tiedämme tarkkaan, mitä meidän on tehtävä Melbournessa. Mitään isoja kysymysmerkkejä meillä ei tällä hetkellä ole.

– Pidän Melbournesta todella paljon. Siellä on aina loistava ilmapiiri, hyvää ruokaa ja aurinkoa. Ja ihan varmasti minun ei tarvitse paistatella siellä mediassa samalla tavalla kuin tallikaverini Daniel Ricciardon, joka ajaa kotiyleisönsä edessä.

– Saan tilaisuuden tehdä asioita rentoutuneena, Australia on minulle erinomainen mahdollisuus, Kvyat uskoo.