Manor on historiansa ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa sen oletetaan jopa pystyvän taistelemaan mukana keskikastissa. Viime kauden saldo oli pyöreät nolla pistettä, mutta nyt meno on muuttunut. Vai onko?

Viime kauden parhaat sijoitukset olivat kaksi 12. sijaa. Roberto Merhi oli Britannian GP:ssä 12:s, mutta maaliin tuli takana vain yksi auto, oma tallikaveri Will Stevens. Ja se 11:nneksi sijoittunut autokin oli kaksi kierrosta Manorien edellä!

Alex Rossi oli myös 12:s USA:ssa – ja taas viimeinen maaliin asti kömpinyt auto.

Nyt tiimin kuljettajiksi on palkattu Pascal Wehrlein ja Rio Haryanto. Testeissä Manor kulki yhteensä 2257 kilometriä ja uusista Mercedeksen moottoreista löytyi yllättävän nopeita kierroksia. Onko Manor jo keskikastissa, kun Melbournessa avataan kausi?

– Olen enemmän kuin valmis, enkä malta odottaa kilpailua. Testeissä saimme tehtyä lähes kaiken suunnitelmien mukaan, ei tämän valmiimpi voi olla. Teen parhaani, enempää en voi tehdä. Katsotaan mihin se riittää. Turha ennustaa tässä vaiheessa yhtään mitään. Yritän vain keskittyä omaan suoritukseeni, Pascal Wehrlein sanoi Manorin nettisivuilla.

Hänen indonesialainen tallikaverinsa Rio Haryanto oli testeissä melkoisissa vaikeuksia, kolarointejakin nähtiin.

– Onhan tässä ollut melkoista mediapyöritystä, mutta en kyllä valita yhtään. Tämä on ollut unelmani jo pitkään ja nyt se on totta, joten aion nauttia jokaisesta minuutista. Tämä on todella iso asia paitsi minulle, myös faneille ja koko Indonesialle. Pyrin huomioimaan fanit ihan joka käänteessä, Haryanto sanoo.

Vaikka testit olivat hänelle hankalat, mies vakuuttaa olevansa valmis.

– Saimme tehtyä aika lailla kaikkea: nopean kierroksen simulaatiota, kisasimulaatiota, starttiharjoituksia ja monta muuta asiaa. Vaikka testipäiviä oli vähän, tunnen olevani valmis.

– Avausviikonlopusta odotan ihan kaikkea. Sen tulen varmasti muistamaan lopun elämääni. Aika-ajoa odotan todella innolla, koska minusta se on mielenkiintoinen ja lisäksi uusia asia ihan kaikille. Ja sitten se kisa. Tulee olemaan mahtava tunne asettua lähtöruudukkoon. Mutta ennen sitä on toki vielä edessä paljon asioita, jotka on tehtävä hyvin, Haryanto kertoi tiimin sivuilla.