Vuoden 1978 formula ykkösten maailmanmestari Mario Andretti sanoo La Gazzetta dello Sportin haastattelussa, että olisi kiehtovaa laittaa formula ykkösten ja IndyCarin huippukuskit ajamaan vastakkain.

Ei Andretti silti usko, että niin tulee tapahtumaan, ja siihen on selkeä syy.

– F1:ssä säännöt ovat liian joustamattomat ja kankeat. Ajat ovat muuttuneet, mutta olisi erittäin hienoa nähdä vaikkapa IndyCarin mestari ajamassa esimerkiksi USA:n GP:ssä. Mutta ei häntä voisi Manorin rattiin laittaa, sen pitäisi olla Mercedes tai Ferrari.

– Olisi niin mielenkiintoista nähdä, kun eri sarjojen kuljettajat ajaisivat toisiaan vastaan. Ayrton Sennahan ajoi kerran IndyCar-testejä Penskelle. Luca Di Montezemolo jopa kutsui minut kerran Maranelloon, koska he suunnittelivat silloin osallistumista IndyCar-sarjaan.

Moni on kritisoinut formuloita liiasta ahneudesta, tällä kaudella ajetaan peräti 21 osakilpailua.

– 21 kilpailua kaudessa ei ole mielestäni liikaa, kuljettajan kannalta on parempi, mitä enemmän kilpailuja on. IndyCarissa on 16 kilpailua, mutta voi olla, että pian niitäkin on 19, Andretti sanoo.

– Moni valittaa Mercedeksen ylivoimaa, mutta lähes aina formuloissa on ollut joku dominoiva talli. Te unohdatte, että Ferrari dominoi pitkään ja niin teki myös Williams. IndyCarissa kilpailu on tasaisempaa, eikä voittajaa pysty ennustamaan. Esimerkiksi Alexander Rossilla oli surkea auto F1:ssä, mutta IndyCarissa hän pystyy ihan hyvin menestymään siinä missä muutkin.

Tulevasta kaudesta Andretti ei ennusta samanlaista Mercedeksen dominanssia kuin viime vuonna.

– Kyllä minä uskon, että Ferrari tulee tällä kaudella jo todella lähelle heitä. Tämä vuosi tulee olemaan vaikeampi Mercedekselle, vaikka he eivät testeissä kaikkeaan näyttäneetkään.

Kun kyse on menestyneestä amerikkalaiskuljettajasta, on hänellä luonnollisesti mielipide myös uudesta jenkkitallista Haasista.

– Haas oli testeissä yllättävän hyvä, mielenkiintoista nähdä, kuinka he tulevat pärjäämään. Yhteistyö Ferrarin ja Dallaran kanssa on heille erittäin hyvä asia.

Andrettin oma suosikkikuljettaja formuloissa on Sebastian Vettel.

– Pidän todella paljon Sebastian Vettelistä. Olen pitänyt siitä asti, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa Bahrainissa 2010. Hän kertoi minulle jo silloin haluavansa ajaa joskus Ferrarilla ja nyt hän ajaa. Hän on selkeästi tuonut tasapainoa Ferrarin tiimiin.

Andretti ei myöskään liity siihen isoon kuoroon, joka epäilee, että Lewis Hamiltonin liian leveä elämäntyyli vahingoittaisi hänen uraansa.

– Millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että hän pystyy jatkossakin voittamaan. Jos hän tekee hyvin työnsä, ei kenelläkään ole syytä kritisoida häntä. Jokaisen pitäisi saada tehdä yksityiselämässään mitä haluaa, Andretti paaluttaa.