Toro Rosso ajoi Barcelonan F1-testeissä Mercedeksen jälkeen eniten kierroksia. Vauhtikin oli kohtalaisen mukavaa, mutta vielä ei odoteta kuuta taivaalta.

– Syy vauhdin parantumiseen on pääosin Ferrarin viime vuoden moottoreissa, mutta on autossammekin pieni parannus tapahtunut. Melbournessa haluamme olla ihan samassa vauhdissa Williamsin ja Force Indian kanssa, joita pidän kovimpina vastustajinamme, Carlos Sainz jr sanoo.

– Uskon että olemme aika samassa linjassa heti terävimmän kärjen takana. Olen todella jännittynyt ennen kauden alkua. Koko tiimi teki upeaa työtä testeissä. Uskon silti, että juuri Mercedeksen moottoreilla ajavat tiimit (Mercedes, Williams, Force India ja Manor) tulevat tekemään isoimman parannuksen avauskilpailuun mennessä.

– Mutta me olemme tosi tyytyväisiä yhteistyöhön Ferrarin kanssa ja lähdemme haastamaan muita erinomaisella fiiliksellä, Sainz sanoi.