Kaikki tietävät jo, että F1 ei pysty jatkamaan nykyisellä aika-ajosysteemillä kovin pitkään, jos yhtään. Muutos tulee – todennäköisesti jo seuraavaan kilpailuun Bahrainiin.

– Kyllä se on ihan mahdollista, Bernie Ecclestone vahvistaa Irish Timesille.

Samalla Ecclestone pesee omat kätensä nykyssyteemistä ja kertoo, mikä oli hänen alkuperäinen ehdotuksensa. Olisikohan se ollut sittenkään kovin hyvä?

– Tämä nykyinen systeemihän oli FIA:n idea. Jos he hyväksyvät muutoksen ja me hyväksymme sen, se voidaan tehdä. Minun ideani oli erilainen. Siinä olisi lisätty aika-ajon tulokseen tietty aika edellisen kilpailun tuloksen perusteella. Itse aika-ajo olisi pysynyt samanlaisena kuin ennenkin, mutta tulokset olisivat olleet jännittävämmät, koska se olisi muuttanut lähtöjärjestystä paljon, Ecclestone selitti.

– Tässä systeemissä, mitä nyt käytettiin, oli ideana se, että joku kärkikuskeista olisi voinut epäonnistua ja jäädä hännille, mikä olisi tuonut jännitystä kilpailuun. Nyt niin ei käynyt vaan jälleen kerran kaksi Mercedestä oli kärjessä.