Renault pohti pitkään, ennen kuin se päätti lopulta ostaa Lotus-tallin. Kaupan huhuttiin tapahtuvan jo syksyllä, mutta lopullinen päätös lyötiin lukkoon vasta viime joulukuussa.

Lotus kärsi viimeisellä kaudellaan pahoista talousvaikeuksista ja se näkyi myös tallin kehitystyössä. Lisäksi talli vaihtaa luonnollisesti uuden omistajan myötä voimanlähdetoimittajaa, kun Mercedes vaihtuu Renault’n myllyihin.

Vaikka uuden tallin talous on vakaammalla pohjalla, pelkää Renault-pomo Nick Chester Lotus-aikojen heijastuvan myös tulevaan kauteen.

– Se on haaste. Yleensä auton integroiminen uuteen voimanlähteeseen muuttuu haasteeksi toukokuun jälkeen. Me saimme tietää tulevan kauden tilanteemme vasta joulukuussa, joten meillä on pitänyt kiirettä tehtaalla. Meidän on täytynyt tehdä paljon muutoksia autoon esimerkiksi jäähdytyksen suhteen, Chester toteaa Autosportille.

Chesterin mukaan autoa ei olla saatu optimoitua tallin haluamanlaiseksi, ja suuria kompromisseja on tehty.

– Meillä ei ole ollut helppoa, mutta olemme kuitenkin läpäisseet törmäystestit ja olemme mukana ensimmäisissä testeissä. Elimme auton kanssa ikään kuin veitsenterällä. Jos olisimme mokanneet muutostöissä, olisimme olleet pulassa, Chester toteaa.