Renaultin moottoripuolen tekninen johtaja Remi Taffin sanoo haluavansa taistella Red Bullin kanssa mestaruudesta lähivuosina.

Renaultilla on ollut suuria vaikeuksia V6-aikakaudella, sen moottoreilla on voitettu vain kolme kilpailua kahden viime kauden aikana. Ongelmat ovat olleet niin suuria, että Red Bull uhkasi jo lopettaa yhteistyön ranskalaisten kanssa. Kun muitakaan vaihtoehtoja ei lopulta löytynyt, jatkuu kaksikon yhteiselo.

Eilen Red Bullin Helmut Marko sanoi, että Renaultin olisi priorisoitava heitä oman F1-projektinsa kustannuksella tulevan kauden aikana.

– Jos minä olisin Helmut Marko, sanoisin tismalleen samalla tavalla. Totta kai hän haluaa parasta tiimilleen ja voittoja, Remi Taffin sanoo F1i.comin mukaan.

– Koska haluamme tehdä Renaultista ajan myötä voittajan, on meidän valmistettava erinomainen moottori. Jos se moottori mahtuu yhä Red Bullin koriin, niin totta kai he saavat erittäin kilpailukykyisen paketin. Me kaikki tiedämme, kuinka hyviä he ovat autonrakentamisessa.

– Siitä syntyisi loistava kilpailu meidän välillämme. Olisi hienoa taistella voitoista ja nimenomaan Red Bullien kanssa.