Red Bullin RB11-alusta oli päättyneellä F1-kaudella parhaimmillaan tasaveroinen Mercedeksen kanssa, sanoo Daniel Ricciardo. Miehen mukaan suuremmilla tehoilla auto olisi voittanut kisoja.

– Meillä ei ollut nopeinta autoa vuoden alussa, alustassa oli tiettyjä puutteita, mutta tiimi kehitti auton hyvin pitkälti sille tasolle, jossa se oli viime vuonna, eli yhtä hyväksi kuin Mercedes, Ricciardo sanoi ESPN:n mukaan.

– Jos meillä olisi enemmän tehoja, me olisimme varmaan voineet voittaa kisoja, mutta toisaalta on hienoa tietää, että meillä on hyviä jätkiä tiimissä ja hyvä auto.