Renault toivoo välttävänsä virheet, joita voimanlähteen kanssa tehtiin tänä vuonna, ja olevansa selvästi vahvemmassa iskussa 2016.

Operaatiojohtaja Remi Taffin sanoo, että viime kaudella ongelmia aiheutti kolme keskeistä seikkaa, nimittäin mäntien heikko luotettavuus, jota ei huomattu ennen ratatestejä, voimanlähteen elektroniikkaan liittynyt ongelma, jota ei saatu tunnistettua nopeasti sekä voimanlähteen kehityksen aloittaminen liian myöhään.

– Me yritämme käydä asiat läpi oikeassa järjestyksessä ja välttää tekemästä samoja virheitä uudestaan, Taffin sanoi.

– Joulukuussa voimanlähde, jota tulemme käyttämään Melbournessa, tulee pyörimään dynossa kestävyystestausta, kartoitusta ja kalibrointia varten, jotta voimme mennä talvitesteihin ilman ongelmia.

– Speksit ensimmäiseen kisaan on päätetty ja moottori vaikuttaa yleisesti luotettavalta useiden tuhansien dyno-kilometrien jälkeen. Yksityiskohtia on tietenkin yhä ratkaistavana, mutta se on vain hienosäätöä ja me olemme ilman muuta paljon paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten.