F1-sarjassa testikuskiksi asti yltänyt naiskuljettaja Susie Wolff, 32, päättävänsä kilpa-ajan uransa.

Wolffin mukaan hänen esiintymisensä F1-sarjassa ”ei tule tapahtumaan”.

– Pääsin niin lähellä ja taistelin kovaa. Tunne sisälläni kertoo, että nyt minun on aika ottaa askel elämässäni eteenpäin ja lähteä kohti uusia haasteita, Wolff kertoi Huffington Postille.

Wolff on ollut Williamsin leivissä vuodesta 2012 testikuskina ja vuosina 2014-2015 aikana hän on ajanut F1-viikonloppuina perjantain harjoitussessioissa. Hän oli ensimmäinen nainen 20 vuoteen, joka pääsi osallistumaan kuljettajan F1-kisaviikonloppuihin.

Wolff ajaa vielä kertaalleen kilpaa. Tämä on leikkimielisessä Race of Champions -näytöskisassa Lontoon olympiastadionilla marraskuun lopussa.

Lähteet: BBC ja Huffington Post.