Manor-tallin ratissa tällä kaudella viidessä F1-osakilpailussa esiintynyt Alexander Rossi jättää kohtalonsa kuninkuusluokan suhteen muiden käsiin. Amerikkalaiskuljettaja uskoo antaneensa osoituksen taidoistaan kilpailukyvyttömän Manorin ratissa.

Rossi liittyi mukaan tallin vahvuuteen kesken kauden Singaporessa. Rossi osallistui kaikkiaan viiteen kilpailuun, joissa hän oli kolmesti tallikaverinsa Will Stevensin edellä. Stevens keskeytti yhden kisan ja kerran brittikuski onnistui päihittämään Rossin.

Rossin jatko tallissa on täysin auki, sillä talli ei ole puhunut ensi kauden kuljettajasuunnistelmistaan mitään. Rossia kauden tekemiset eivät kuitenkaan kaduta.

– On aina vaikea tulla mukaan kesken kauden. Mutta olin säännöllisesti tallikaverini edellä tulosluettelossa, kaikenlaisissakin olosuhteissa. Se on positiivinen asia, Rossi toteaa Autosportille.

– Haluan aina katsoa menneisyyteen ajatellen ”tuossa asiassa olisin voinut toimia paremmin”, mutta nyt olen tehnyt mielestäni hyvää työtä. Olen mielestäni osoittanut olevani F1-tason kuljettaja.

Rossi sijoittui tällä kaudella myös GP2-luokassa toiseksi. Rossin nousu luokan kärkikamppailuun on eräänlainen satutarina. Hän sai sopimuksen viime tingassa.

– En olisi missään nimessä uskonut näihin tuloksiin viime vuonna tähän aikaan.