Kun F1-kautta 2015 on jäljellä enää kaksi osakilpailua McLarenin Fernando Alonso on kärsimässä ensimmäistä kertaa pitkällä urallaan pistetappion tallikaverilleen kauden päätteeksi.

Jenson Button
on tällä hetkellä sarjataulukossa 16:ntena viiden pisteen erolla sijaa alempana olevaan Alonsoon.

Kaksikko on kerännyt kauden aikana yhteensä 27 pistettä, eli noin 1,6 pistettä kisaa kohden. Näin ollen alkaa näyttää todennäköiseltä, että tallikaverinsa yksi toisensa jälkeen pisteissä lyönyt Button tekee tempun tälläkin kertaa.

Aiemmin Alonso on huonoimmillaankin jäänyt kahdesti tallikaverinsa (Tarso Marquez, 2001 ja Lewis Hamilton 2007) taakse sarjataulukossa, mutta tasapistein.