Lotus odotti saavansa jopa molemmat autonsa Venäjän GP:n aika-ajojen viimeiseen osioon, mutta lopulta vain Romain Grosjean ylsi niin pitkälle. Pastor Maldonadon kohtaloksi koitui karsiutuminen toisessa osiossa.

Grosjean pääsee starttaamaan kilpailuun kahdeksannesta ja Maldonado neljännestätoista ruudusta. Maldonadoa menetetty tilaisuus harmitti.

– Tulokseni on pettymys, koska oletin olevani täällä kilpailukykyinen. En kuitenkaan saanut superpehmeitä renkaitani toimimaan ja meidän täytyykin tutkia asiaa, Maldonado toteaa tallin tiedotteessa.

Grosjean oli omaan tulokseensa tyytyväinen, vaikka erilaiset taktiikat tallien välillä hämäsivätkin.

– Osa kuljettajista ajoi monta aikakierrosta peräkkäin ja radalla oli paljon toimintaa. Minä ajoin kaksi nopeaa kierrosta peräkkäin, mikä ei näin jälkikäteen ajateltuna ollut ehkä oikea ratkaisu. Mutta sitä on turha murehtia enää, Grosjean kertoo.

Talli käy tiukkaa taistoa Force Indiaa vastaan valmistajien sarjan viidennestä tilasta. Hyvän pistepotin saavuttamiseen Maldonado onkin valmis yrittämään huomista kisaa jopa pienellä riskillä.

– Uskomme yhden pysähdyksen taktiikan olevan mahdollinen, koska täällä rengaskuluma ei ole niin suurta moneen muuhun rataan verrattuna.