Webber vertaa F1-junioria Kimi Räikköseen: ”Todellinen lahjakkuus”
Kuva: Getty Images
Kauteen 2013 oman F1-uransa lopettanut Mark Webber on antanut jälleen mielipiteensä tulla julki F1-sarjan nykytilanteesta.
Vastikään oman elämäkertansa julkistanut australialainen kritisoi kovaan ääneen erityisesti maksukuskeja. Aiemmin esimerkiksi Pastor Maldonado sai kuulla kunniansa kymmenkertaiselta GP-voittajalta.
Webber haluaa nähdä lahjakkaiden nuorten ottavan paikkansa sarjassa omilla näytöillään, ei lompakon paksuudella.
– Tarvitsemme Max Verstappeneita ja Carlos Sainzeja lajiin. Minun mielestä täytyisi erityisesti keskittyä siihen, ettei nykyinen maksukuskisysteemi enää jatkuisi. Niin ei tapahdu missään muussakaan luokassa, eikä sitä saisi tapahtua tällä tasolla, Webber sivaltaa ESPN:lle antamassaan haastattelussa.
– Nuorten kykyjen täytyy löytää tiensä sarjaan. Meillä on tällä hetkellä neljä maailmanmestaria lähtöruudukossa, mutta he eivät tule olemaan siellä ikuisesti. Kuka on seuraava? Meillä on toki Daniel Ricciardo, Sainz, Verstappen ja Valtteri Bottas tuomassa syvyyttä, mutta taitotaso voisi olla laajempikin. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa maksukuskeilla on iso rooli, mutta emme saa hyväksyä tätä asiaa liikaa tulevaisuutta silmällä pitäen.
Webber hehkuttaa sarjan kuopusta, vasta 17-vuotiasta Verstappenia, hyvin kypsäksi ikäisekseen. Webber uskoo, ettei hän itse olisi ollut valmis sarjaan noin nuorena.
– Siitä on jo kaksikymmentä vuotta ja autot ovat muuttuneet melkoisesti. Hänellä oli kuitenkin runsaasti kokemusta jo ennen F1-luokkaan siirtymistä, joten en olisi pystynyt samanlaisiin suorituksiin. On muutenkin hyvin harvinaista, että nuorukainen nousee sarjaan. Käsittääkseni Kimi Räikkönen on lähimpänä häntä (Räikkönen oli 21) nuorten läpimurroista puhuttaessa, Webber toteaa.
– Max on todellinen lahjakkuus, hän on tehynt hyvää työtä ja hän on ansainnut muiden kuljettajien kunnioituksen nopeasti. Hän on ammattilainen, Webber kehuu.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!