McLaren-kuljettajat varovaisen optimistisina Singaporeen: ”Emme odota ihmeitä tapahtuvan”
Kuva: Getty Images
McLaren-kuljettajat Fernando Alonso ja Jenson Button odottavat tallinsa olevan paria aiempaa kisaa paremmassa tikissä tulevana Singaporen GP-viikonloppuna.
Singaporen rata on hidas ja mutkikas, ja sen pitäisi peittää McLarenin voimanlähdetoimittaja Hondan heikkouksia. Singaporessa kahdesti voittoa juhlinut Alonso ei asettanut suoraa tulostavoitetta, mutta hän myöntää F1-sarjan verkkosivuilla olevansa innoissaan tulevasta viikonlopusta.
– Aiomme virittää mekaanikkojeni kanssa kalustoni huippukuntoon välittömästi saapuessamme varikkoalueelle. On mielenkiintoista nähdä, kuinka automme toimii tällä paljon downforcea vaativalla radalla. Toivon meidän saavan positiivisen viikonlopun, espanjalainen toteaa.
Button myöntää tallilla olevan kuitenkin vielä paljon tehtävänä.
– Emme voi kiistää, etteikö meillä olisi paljon paiskittavaa. Emme odota ihmeitä tapahtuvan, mutta Singapore on vaativa rata, jossa ajetaan ajallisesti käytännössä kauden pisin kilpailu. Lisäksi radalla nähdään usein myös turva-auto, joten mitä vain voi tapahtua, Button uskoo.
Molemmat nostavat esille Singaporen erikoisuuden, kuuman ja kostean kelin. Se asettaa erityisrääkin sekä kalustolle että kuljettajille.
– Kuumuus ja kosteus ovat haastavia kaikille meille, sekä kuljettajille että tyypeille varikolla. Kisa on fyysisesti erittäin raskas, joten on tärkeää valmistautua siihen oikein. Rata on kuitenkin oikein miellyttävä ajaa, joten en malta odottaa että pääsen ajamaan sinne, Alonso sanoo.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin