Honda tekemässä täyskäännöksen filosofiassaan: ”Haluamme sekoittaa pakkaa”
Kuva: Getty Images
McLarenin tallipäällikkö Eric Boullier vihjaa tallinsa moottoritoimittajan Hondan olevan aiempia puheitaan vastaisesti valmis toimittamaan voimanlähteitään myös muille talleille tulevaisuudessa.
Suurista alkuhankaluuksista kärsinyt japanilaismerkki väitti vielä jokin aika sitten keskittyvänsä pelkästään McLarenin kanssa yhteistyön tekemiseen, mutta nyt Boullier on väläyttänyt mahdollisuutta levittää japanilaismerkin ilosanomaa myös muiden tallien käyttöön.
– Tiedämme kaikki nykyisten sääntöjen mahdollistavan useamman tallin varustamisen saman merkin voimanlähteillä. Kyseessä on asia, josta olemme puhuneet ja aiomme puhua jatkossakin Hondan kanssa, Boullier toteaa Autosportille.
Boullierin mukaan McLarenilla ei ole veto-oikeutta kieltää Hondaa varustamasta muitakin tiimejä halutessaan.
– Meidän äänemme mielletään yhteistyökumppanin ääneksi, ei veto-oikeudeksi.
Boullierin mukaan mahdollinen toisen tallin liittyminen Hondan porukkaan tapahtuisi vasta kaudella 2017.
– Silloin voimanlähteemme olisi varmaankin jo kilpailukykyinen ja houkutteleva vaihtoehto.
Kilpailukykyisyys on Boullierin mielestä nimenomaan se tekijä, mikä tekee Mercedeksen ja Ferrarin voimanlähteistä tällä hetkellä varikon suosituimmat.
– Jossain vaiheessa haluamme kuitenkin sekoittaa pakkaa voimanlähdemarkkinoilla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun