Entinen F1-suunnittelija ja nykyään lajista kirjoittava toimittaja Gary Anderson ei ole vakuuttunut Ferrarin tämän kauden kehitystyöstä.

Ferrari on noussut surkean viime kauden jälkeen sarjan toiseksi parhaaksi talliksi, mutta ero kärkitalli Mercedekseen ei ole supistunut kauden aikana. Fanien kysymyksiin Autosportin verkkosivuilla vastannut Anderson antaa risuja italialaistiimille.

– Kun aikavertailusta poistetaan kaikki ylimääräinen, kuten eri ratojen omista luonteenpiirteistä koituvat aikaerot, on Mercedeksen ja Ferrarin aikaero noin 0,7 sekuntia. Alkukaudesta Ferrari oli parempi tämän asian suhteen, mutta viime aikoina he ovat menettäneet hieman tuntumaansa, Anderson toteaa.

Anderson haluaa maranellolaisten heräävän asiaan.

– Ensi kaudeksi Ferrarin pitää kokeilla jotain erilaista autonsa kehittämisen suhteen. Voimanlähdettäkään ei voi suunnitella loputtomasti uusiksi. Ferrarin täytyy saada koko suunnittelukonsepti paremmaksi, ja siten he saavat kehitettyä autoa paremmin, Anderson uskoo.