Williamsille kovaa kritiikkiä – ”Jatkuvasti perusvirheitä”
Kuva: Getty Images
Gary Anderson kritisoi tuoreessa Autosportin kolumnissaan Williams-tallia jyrkästi auton ja tiimin potentiaalin hukkaamisesta.
Entinen F1-tekniikkapomo sanoo Belgian GP:n olleen masentavaa katsottavaa Mercedeksen yhä hallitessa kisaa itsevaltaisesti samalla kun yksi sen ainoista haastajista oli jälleen itsensä pahin vihollinen.
– Olen vähän hämmennyksissä, miksi Williams ei hyödynnä autonsa vahvuutta – suoranopeutta, Anderson kirjoittaa.
– Spa on jännä rata: aika-ajoissa paremman kierrosajan voi saada hiukan suuremmalla downforcella olemalla nopea keskisektorissa, mutta kisassa suurempaa mutkanopeutta ei voi hyödyntää.
– On oltava nopea ykkös- ja kolmossektorissa pystykseen ohittamaan ja välttämään tuleminen ohitetuksi. Williams on ollut raketti menneisyydessä, mutta nyt se näyttää siirtyneen pois tällaisista säädöistä ja maksaa siitä kalliin hinnan.
Paitsi että sekä Valtteri Bottas että Felipe Massa saivat katsoa autojen ohittelevan heitä sunnuntaina vasemmalta ja oikealta, talli onnistui myös täysin sotkemaan suomalaisen kisan sekarengastuksella, josta seurasi rangaistus.
– Williams tekee jatkuvasti perusvirheitä. Kolmen pehmeän ja yhden keskikovan renkaan kiinnittäminen Bottaksen ensimmäisellä pysähdyksellä oli melkoisen helppo virhe, Anderson sanoo.
– [Tallin] on pohdittava kaikkea toimintaansa, koska jotain erilaista näyttää tapahtuvan joka viikonloppu.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat