Lotus-pilotti Romain Grosjean on myöntänyt jatkuvien ensimmäisten kierrosten kolarointien kaudella 2012 ajaneen ranskalaisen lopulta hakemaan ammattipsykologin apua.

Grosjean kolaroi kaudella 2012 peräti seitsemän kertaa ensimmäisten kierrosten aikana, muistettavimpana tapahtumana Belgian GP:n massiivinen joukkokolari. Tapahtumaan syylliseksi todettu Grosjean sai kilpailukiellon seuraavaan osakilpailuun.

– En tiennyt mitä oli tapahtumassa. Tarvitsin ammattilaispsykologin apua, Grosjean toteaa Autosportille.

– Hänen apunsa on ollut minulle kuin kunnon työkalupakki. Kun eteen tulee ongelma, minulla on aina oikea työkalu tilanteen korjaamiseksi. Ennen tuntui, että käytössäni oli vain yksi työkalu joka tilanteeseen, ja sitten mokasin kaiken.

Grosjean kertoo pitävänsä edelleen tiiviisti yhteyttä psykologiinsa. Välillä keskusteluhetkiä käydään jopa GP-viikonlopun aikana Skypen välityksellä.

– Puhumme aivan kaikesta. Keskustelunaiheemme voi olla niin lapsuuteni, kisojen startit, ympärilläni pyörivät huhut, ihan kaikki. Hän pystyy minua pääsemään yli asioista, jotka kalvavat mieltäni. Kilpa-auton ratissa ei voi tehdä täydellistä suoritusta, jos päässä pyörii ylimääräisiä asioita, Grosjean toteaa.

Ammattiapu selvästi auttoi ranskalaista. Palattuaan kilpailukiellon jälkeen takaisin ajoi hän varsinkin kaudella 2013 hienosti. Lotus-tallin laskeva kuntokäyrä on kuitenkin tiputtanut miehen pois kärkikamppailuista, ainakin toistaiseksi.