Valtteri Bottas uskoo Williamsin voivan nousta voittavaksi talliksi, riippumatta hänen jatkostaan siinä. Todennäköisenä hän ei kuitenkaan pidä voittoa vielä tällä kaudella.

– Voittaminen tällä kaudella on todella vaikeaa ja ensi kaudella Williamsin suorituskyky näyttää paremmin, onko se mahdollista vai ei, hän sanoi Crash.netille.

– Minä olen aina sanonut, että se on mahdollista, mutta formula ykkösissä se ei ole koskaan helppoa millekään tallille. Uskon Williamsin tulevaisuuteen – se on hyvä talli ja se on ollut kärjessä monesti.

– Mutta en voi vielä vahvistaa, tulenko olemaan osa sitä vai en. Missä tallissa tulenkin olemaan, annan sille kaikkeni.

Hän myöntää, että Williams ei ole täysin kyennyt täyttämään odotuksia, jotka menestyksekkään viime kauden jälkeen olivat korkealla.

– Jokainen Williamsilla toivoi askelta eteenpäin jälleen tänä vuonna, mutta suorituskyky on ollut enemmän tai vähemmän sama kuin viime vuonna tähän aikaan, Bottas sanoi.

– Me haluamme vähän parempaa, mutta kilpailu on kovaa ja näin se vain menee.