Williamsin Valtteri Bottas myöntää, että nyttemmin päättyneet siirtohuhut hänen ympärillään eivät olleet yksinomaan myönteinen asia. Bottasta on viety läpi alkukauden Ferrarille, vaikka hänellä yhä on optiovuosi nykyisen tallinsa kanssa olemassa ensi kaudeksi. – Eihän se mitään hyvää tietenkään tee minun ja tiimini suhteelle, Bottas sanoi BBC Sportin mukaan. Bottas sanoo, että Kimi Räikkösen keskiviikkona vahvistettu jatkosopimus ei suoraan vaikuta hänen tulevaisuuteensa. – Mikään ei ole muuttunut uutisten jälkeen. Kyllä, minulla on sopimus tästä vuodesta, mutta ensi vuoden osalta me olemme yhä neuvotteluissa. Mitään vahvistusta siitä ei siis ole, hän sanoi.

LUE MYÖS: