Tulokaskuski pettynyt omiin tuloksiinsa: ”Ei ole johtunut minusta”
Kuva: Getty Images
Toro Rosson toinen tulokaskuljettaja Carlos Sainz jr. on jäänyt nuoren tallikaverinsa Max Verstappenin varjoon ylistyssanoja esitettäessä.
Espanjalaiskuski on kerännyt vähemmän pisteitä, mutta kärsinyt myös runsaasta epäonnesta. Tällä hetkellä alla on peräti neljän kisan mittainen keskeytysputki. Samalla hukkaan on mennyt aimo aksa MM-pisteitä.
– Itävallassa olin sijalla yhdeksän ennen keskeytystäni, Silverstonessa puolestaan kahdeksas ja Unkarissa viides. Belgiassa pääsin lähtemään sijalta kymmenen, mutta kaikki meni pilalle jo ennen kisan alkua, Sainz laskeskelee Autosportille.
– Tällaisilla hetkillä täytyy vain pysyä positiivisena, ajatellen etteivät nämä keskeytykset ole ainakaan johtuneet minusta, Sainz jr. toteaa viitaten tekniikkaongelmiin.
Pyyhe ei suinkaan ole kuitenkaan lentämässä vielä kehään.
– Tällaiset vastoinkäymiset vain vahvistavat minua, kasvattavat luonnetta kuten te sanotte. Monzassa olen aiempaakin vahvempi, espanjalainen lupaa.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin