Entinen F1-tekniikkapomo Gary Anderson sanoo Sebastian Vettelillä olevan peiliinkatsomisen paikka Belgian GP:n jälkeen saksalaisen haukuttua Pirellin renkaat vaarallisiksi.

Vettel oli ajamassa maaliin kolmantena yhden hänen renkaansa räjähdettyä toiseksi viimeisellä kierroksella.

Ferrari-kuskin mukaan sen enempää hän kuin aiemmin viikonloppuna rengasrikon kärsinyt Nico Rosbergkaan eivät käyneet ennen tapahtumaa radan ulkopuolella, jossa renkaan olisi voinut rikkoa esimerkiksi jokin terävä kappale.

– Minulla ei ole [renkaan puhkeamisen syistä] faktoja, eikä ollut niitä hänelläkään hyökätessään sanallisesti formula ykkösille erittäin tarpeellista tavaratoimittajaa vastaan, Anderson kirjoittaa Autosportin kolumnissaaan.

Britti-insinöörin mukaan Vettelin väite, että hän ei käynyt rataviivojen ulkopuolella ennen rengasrikkoaan on ”roskaa”.

– Minä suosittelen hänelle uusintojen katsomista ja mikäli hän pysyy sanojensa takana minä henkilökohtaisesti hankin hänelle ajan optikolle, Anderson tokaisi.