Sekä McLaren että Honda ovat vakuutelleet yhteistyön jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen, vaikka legendaarisen parivaljakon uusi tuleminen onkin tapahtunut yskähdellen.

Vuosikymmeniä sitten voitosta voittoon marssinut kaksikko on kontannut tällä kaudella pahasti. Fernando Alonson Unkarissa ajama viides sija on kauden paras tulos, mutta vauhdillisesti tulokset ovat olleet kautta linjain heikkoja.

Honda on McLarenin tallipäällikön Eric Boullierin mielestä täysin sitoutunut projektiin, eikä se ole nostamassa kytkintä.

– Meillä ei ole B-suunnitelmaa. On täysin meistä kiinni, että kaikki toimii suunnitelmien mukaan, Boullier toteaa tilanteesta Autosportille.

– Kyseessä on ikään kuin avioliitto. Joskus se voi aiheuttaa vähän stressiä, mutta kuljemme yhdessä samaa polkua. Uskomme rakentuu sille tosiasialle, että he (Honda) ovat täysin sitoutuneita tälle projektille, ja heidän rakentamansa fasiliteetit ovat uskomattomat. Meidän täytyy antaa heidän asettua, etsiä ja löytää oma paikkansa ja hankkia kokemusta, Boullier toteaa.

1980-luvun menestykselle luotiin perusta jo vuosia ennen yhteistyön syntymistä, sillä Honda työskenteli vuosia toisten tiimien kanssa ennen yhteistyön syntymistä. Boullierin mielestä tällainen ajattelutapa on turhauttavaa.

– He aloitivat F1-projektinsa jo kaksi kautta ennen mukaantuloaan. Selvästikään se ei ollut tarpeeksi nykyformuloissa, jotta kilpailukykyisyys olisi taattu, Boullier sanoo.