F1-talli saa käyttöönsä Ferrarin uusimmat moottorit – nostaa tavoitteet kattoon
Kuva: Getty Images
Sauber aloitti F1-kautensa hyvin, mutta kilpailijoiden kehittyessä on sveitsiläistalli tipahtanut alkukauden upealta valmistajien sarjan kolmannelta sijalta kahdeksanneksi.
Tallin tuloskäyrä on ollut alaspäin. Puute rahasta on jarruttanut tuntuvasti kehitystyötä, ja muut tallit ovatkin kirineet sveitsiläisten ohitse.
Belgiaan Sauber saa kuitenkin vihdoinkin käyttöönsä uusimman kehitysversion Ferrarin voimanlähteestä. Tallin kuljettaja Marcus Ericsson uskoo uuden voimanlähteen ja uusien kehitysosien nostavan tallia ylöspäin pistesijoista taistellessa.
– Ei ole mikään salaisuus, että olemme menettäneet asemiamme keskikastissa. Mutta odotamme ottavamme ison harppauksen eteenpäin Belgiassa ja Italiassa, kiitos uuden tehokkaamman voimanlähteemme. Ajoitus oli erinomainen, ruotsalainen toteaa Sky Sportsin mukaan.
Ericsson kertoo Sauberin tuovan ison aerodynaamisen päivityspaketin Singaporeen. Hän onkin luottavainen loppukauden suhteen.
– Tiimi puskee kovaa eteenpäin. Nyt kun talli palkkasi Mark Smithin pääinsinöörikseen, haluavat kaikki kehittyä. Jo vaikeaan viime vuoteen verrattuna talli on edistynyt huimasti. Jos jatkamme samaan malliin, olemme vahvoja ensi vuonna, Ericsson uhoaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Super Formula – kausi 2026
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa
- Rallin MM-sarjaan palaava talli paljasti kuljettajansa
- Tässä ovat F1-kuskien palkat kaudella 2025 – kärjessä Max Verstappen ja Ferrari-kuskit
- Kalle Rovanperä jäi formulatesteissä jumboksi – tallipäällikkö paljasti syyn
- Kalle Rovanperälle heti takaisku formulatesteissä – näin suomalainen kommentoi asiaa
- Red Bull vahvisti jättiuutisen – yli 20 vuoden tarina päätökseensä
- Valtteri Bottas ei jäänyt lomailemaan – työt Cadillacilla alkoivat välittömästi
- Jättiyllätys: Tommi Mäkinen tekee paluun WRC-auton rattiin