Viime kaudella formulafanit saivat seurata Mercedes-tallikaverusten Nico Rosbergin ja Lewis Hamiltonin välien muuttumista tulenarasta suoranaiseksi riidaksi. Mestaruustaiston kiristyessä psykologinen sodankäynti otettiin mukaan taisteluun, ja myös radalla sattui ja tapahtui kuljettajien kesken.

Uuden kauden alla molemmat vannoivat, ettei vastaavanlaista riitaa enää synny. Rosberg kertookin tulitauon pitäneen, vaikka mestaruustaisto kuljettajien välillä on myös tänä vuonna tiukka.

– Tilanne on rennompi tällä hetkellä, mutta se voi muuttua hyvinkin nopeasti, Rosberg toteaa Autosportille.

– Viimekin vuonna taistoa oli vain kuljettajien välillä, ei siis muuten tallin sisällä. Ilmapiiri oli loistava jo viime vuonna ja se on sitä myös nyt, Rosberg vakuuttelee.

Mercedes koki uhkaa erityisesti alkukaudesta Ferrarin suunnalta, mutta kauden edetessä saksalaiset ovat vetäneet jälleen lisää etumatkaa uhkaajiinsa. Rosberg kiitteleekin tallinsa työmoraalia.

– Meillä on koko ajan hyvin sitoutunut ilmapiiri tiimissämme valmiina viemään meitä eteenpäin. On ollut hienoa nähdä, kuinka olemme pystyneet tekemään hyvää työtä kohdatessamme painetta Ferrarin suunnalta.

Rosberg hehkuttaa myös Mersun kehitystä sarjan hallitsijaksi.

– Olemme kehittyneet parhaaksi jokaisella osa-alueella.