Red Bullin kisakuljettaja Daniel Ricciardo uskoo pystyvänsä hoitamaan sopimusneuvottelunsa korkeimman omakätisesti, eikä hän koe tarvitsevansa välikättä hoitamaan neuvotteluja tallisiirtojen suhteen.

Ricciardo on edennyt urallaan vahvasti energiajuomajätti Red Bullin avustuksella, joten hänen uraansa on ohjattu yhtiöstä käsin. Nyt kun australialaiskuljettaja ajaa emotallin kalustolla, on hän käytännössä tämän ketjun huipulla.

Kysyttäessä, kokeeko Ricciardo tarvitsevansa itselleen manageria, vastaa hän kieltävästi.

– Kysyn tarvittaessa neuvoja ympärilläni olevilta ihmisiltä, mutta teen päätökseni lopulta itse, aussi toteaa Autosportille.

Ricciardo myöntää muutamien manageritoimistojen lähestyneen häntä, mutta hän ei ole lämmennyt tarjouksille.

– Ei pidä käsittää väärin, heillä kaikilla on kyllä jotain tarjottavaa minulle. Mutta tähän asti urallani Red Bull on aina tehnyt valinnan puolestani, eikä minulla ole ollut juurikaan tarvetta managerille. Olen ollut tyytyväinen, kun olen voinut hoitaa joitain asioita itse.

Ricciardo vakuuttelee myös luottoa löytyvän nykyiseen työnantajaan, vaikka Red Bull on ollut tällä kaudella suurissa ongelmissa. Ricciardon nimi on nostettu esiin myös yhtenä potentiaalisena korvaajaehdokkaana Ferrarille Kimi Räikkösen tilalle, mutta tätä huhua hän pitää vain suurena kohteliaisuutena.