Entinen F1-tekniikkapomo Gary Anderson lyttää Jacques Villeneuven väitteen, että on ”vaarallista” kysyä fanien mielipidettä kuninkuusluokan kehittämisestä.

Formula ykkösissä on äskettäin laadittu kaksi suurta kyselyä fanien mielipiteistä liittyen sarjan nykytilaan. Kanadalaismestari Villeneuve sanoi, että nykypäivän formula ykköset, joita hän on jyrkästi kritisoinut, on ”paljolti sitä, mitä fanit tahtoivat”.

Autosport-lehden lukijakysymyksiin vastaillut Anderson kuvailee Villeneuven näkemystä todellisuuden vastaiseksi.

– Hän puhuu minusta ihan täyttä roskaa. Kaikissa kyselytutkimuksissa, joita on tehty, kukaan ei ole ikinä kuunnellut faneja. Jos kuunneltaisiin, F1 ei olisi sellainen sekamelska kuin se nykyisin on, Anderson jyrisi.

Insinöörin mukaan viime vuosina on tehty toistuvia sääntömuutoksia vastoin fanien toiveita tai yritetty parantaa kilpailua siinä onnistumatta.

– Voisin jatkaa loputtomiin asioista, jotka ovat tulleet ja menneet, mutta jonkun on lopulta ajateltava avarakatseisemmin ja keksittävä jotain uutta, hän sanoi.

– Tuhannet fanit, jotka antoivat kyselyissä panoksensa, tuottavat hyviä ideoita pöydälle. Sitten on päättäjien velvollisuus siivilöidä niitä ja luoda paketti, joka tuo uutta energiaa formula ykkösiin.