Viime viikonloppuna Porschen ratissa kestävyyskilpailudebyyttinsä tehnyt Nico Hülkenberg toteaa tulevaisuutensa olevan edelleen avoin.

Hülkenbergin autokunta sijoittui Belgiassa kuudenneksi, mutta kilpailu meni pilalle auton jouduttua onnettomuuteen hitaamman kilpurin kanssa.

– Ollakseni rehellinen ajan tämän kisan sekä Le Mansin 24 tunnin kilpailun ja määrittelen vasta sitten, paljonko pidän tästä, Hülkenberg totesi motorsport.comille.

Hülkenbergin mukaan hän ei osaa vielä vastata tulevaisuuttaan koskeviin kysymyksiin, sillä se on täysin auki.

Itse viikonlopun kilpailusta saksalainen piti, vaikka ajotoverin virheen takia mahdollisuudet voittotaistelun suhteen jäivätkin haaveeksi.

– Nautin siitä. Aikani auton ratissa oli viihdyttävää. Menetimme kuitenkin aikaa alussa, ja se oli sääli. Mutta me olimme mukana hankkiaksemme kokemusta, ja kaikki kuljettajat saivatkin onneksi sitä.

Hülkenbergin mukaan sekä hänellä että tallilla on vielä kotiläksyjä tehtävänään ennen pääkilpailua Le Mansia kesäkuussa.

Vaihto F1 ja WEC-luokkien välillä ei myöskään tuota hänelle mitään ongelmia.

– Minulla on F1-tuntuma kehossani. Sen kuin vain asennan aina uuden ohjelmiston aivoihini, Hülkenberg sanaili.