Bahrainin osakilpailussa FIA:n kilpailutuomaristoon kuulunut entinen F1-kuljettaja Mika Salo paljasti Turun Sanomille Kimi Räikkösen olleen hyvin lähellä lähtöruuturangaistuksen saamista.

Vaikka Räikkönen itse sivuutti koko asian kevyesti, ja Salon mukaan jopa tuomaristossakin asiaa katsottiin hilpeydellä, oli tilanteessa rangaistukseen puoltavia tekijöitä.

Tapaus sattui perjantain vapaissa harjoituksissa. Varikolta radalle ajanut Räikkönen ohitti lähtöruutuharjoituksiin pysähtyneet kollegansa oikealta puolelta varomattomasti, pakottaen varikkoalueella liikkuneet ihmiset väistämään Ferraria.

Yksi väistöliikkeen suorittaneista oli Sauberin kuntovalmentaja Josef Leberer, joka kiistää huhut, joiden mukaan hän oli todellisessa vaarassa joutua Räikkösen yliajamaksi.

– Näin kaukaa Kimin tulevan, ja hypin vähän taaksepäin. En todellakaan pelästynyt, enkä ollut moksis muutenkaan, Leberer kertoi Turun Sanomille.

Lopulta Räikkönen selvisi varoituksella. Kilpailussa hän ajoi hienosti toiseksi startattuaan neljännestä lähtöruudusta.

Turun Sanomien alkuperäinen juttu.