Tämän kauden kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa on nähty joka kilpailun jälkeen samat kuljettajat palkintokorokejuhlissa. Lewis Hamilton, Nico Rosberg ja Sebastian Vettel ovat päässeet ruiskuttamaan kuohujuomaa niin Australiassa, Malesiassa kuin tänään Kiinassakin.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kolme ensimmäistä kilpailua on edetty kolmen kuljettajan hallitessa kärkisijoja. Kahden kilpailun putkia on sen sijaan nähty aiemmin.

Sama kolmen kilpailun putki on myös jaettu ennätys F1-historiassa. Aiemmin samaan ovat pystyneet Mika Häkkinen, David Coulthard ja Rubens Barrichello kaudella 2000. Tuolloin he olivat kolme parasta Ranskan, Itävallan ja Saksan GP:ssä. Samaan kolmen putkeen pystyivät myös Coulthard, Barrichello ja Michael Schumacher kauden 2000 viimeisessä osakilpailussa (Malesia), sekä 2001 kahdessa avauskilpailussa (Australia ja jälleen Malesia).