McLaren-kuljettajat Jenson Button ja Fernando Alonso joutuvat jälleen starttaamaan huomiseen kilpailuun lähtöruudukon häntäpäästä. Button starttaa kilpailuun ruudusta 17 ja Alonso ruudusta 18.

Harjoituksissa McLarenit väläyttivät, mutta aika-ajo palautti tallin ryminällä takaisin maanpinnalle.

– Odotimme aika-ajoilta hieman parempaa hyvin sujuneiden harjoitusten jälkeen. Automme oli hyvässä balanssissa, mutta kierrosaikamme ei vain yksinkertaisesti riittänyt, Button totesi tallin tiedotteessa.

– Kokonaisuutena olemme kuitenkin edistyneet koko viikonlopun ajan, aika-ajot eivät vain onnistuneet. Toivottavasti asiat ovat paremmin huomenna, ja kykenemme taistelemaan muita autoja vastaan.

Fernando Alonsokaan ei turhia murehtinut sijoitustaan.

– Jäimme toisesta osiosta vain kaksi kymmenystä. Edistymme, mutta meidän täytyy jatkaa tällä tiellä.

– Meidän täytyy päästä maaliin huomenna kilpailussa. Silloin opimme parhaiten autostamme ja voimme kehittää sitä.