Lotuksen Romain Grosjean avasi omansa ja tallinsa pistetilin tämän kauden osalta Kiinan osakilpailun seitsemännellä sijalla.

Viime kausi osoittautui maineikkaalle tiimille todelliseksi kärsimysten taipaleeksi. Talli epäonnistui autonsa suhteen, ja Grosjeanin onnistui nousta pisteille vain kahdesti, molemmilla kerroilla toukokuussa.

Ranskalainen haluaakin unohtaa viime kauden surkeuden, ja keskittyä täysillä tulevaan. Hän kertoo Autosportille tuntevansa olonsa uudessa E23-autossa huomattavasti mukavammaksi kuin edeltäjässään.

– Hypätessäni ensimmäisen kerran autoon ajattelin, että tässä on kunnon auto, ja minä pidän tällä ajamisesta. Se on totta kai tärkeä ensimmäinen askel, mutta kaikille meille on tärkeää nähdä tällä autolla pystyttävän taistelemaan pisteistä. Tässä suhteessa Kiinan pisteet olivat meille läpimurto, Grosjean toteaa.

Epäonni vainosi tallia kauden kahdessa avauskilpailussa, ja pisteet jäivät haaveeksi. Grosjean toteaa tallin tienneen siltä löytyvän nopeutta kuitenkin jo talvitesteistä saakka.

– Olemme jo ensimmäisestä päivästä saakka tienneet, miten voimme parantaa autoamme. Meillä on kaksi aluetta, jotka ovat selvää. On erittäin positiivista, että autolla ajettaessa pystymme paikallistamaan ongelmat ja päättelemään, kuinka saisimme autoa yhä nopeammaksi.

Grosjean luottaa tallin pystyvän myös kehittymään kauden mittaan.

– Olen varma, että tehtaalla ja tuulitunnelissa paiskitaan kovasti hommia. Toivottavasti voisimme testata muutamaaa uutta juttua jo Bahrainissa.