Lotus ei kiistä, että talven testien perusteella uusi Mercedes-voimanlähde on iso apu tallille.

Vielä viime vuonna vain kymmenen pistettä koko kauden aikaan kerännyt Lotus liikkui epäluotettavalla ja Mercedekseen verrattuna tehottomalla Renault-voimanlähteellä.

– Tämä vuosi näyttää paljon paremmalta, voimanlähde on iso askel eteenpäin, tekniikkapomo Nick Chester myönsi.

– Voimanlähteen suorituskyky ja vaste ovat vahvoja ja se on äärimmäisen luotettava – me olemme käyttäneet vain yhtä yksikköä läpi testien. Sen asentaminen on sujuvaa, mikä on antanut meille tiettyjä hyötyjä liittyen esimerkiksi jäähdytyksen järjestämiseen.

Mutta parannus on tapahtunut myös tallin oman tehtaan tuotoksessa, insinööri vakuuttaa:

– Myös alusta on askel eteenpäin, kuljettajat saavat siitä paljon enemmän irti ja on paljon helpompaa ajaa rajoilla sen lisäksi että se on ennakoitavampi, hän sanoi.

– Me kulutimme aikaa testeissä tutkien E23:n jousitusgeometriaa, jolla on iso vaikutus auton balanssiin hitaiden mutkien sisällä. Lisäksi me teemme autosta vähemmän herkän kuljettajille, jotta suorituskyvyn puristaminen siitä irti on helpompaa.