Viime kaudella Caterhamilla F1-kilpailuja ajanut japanilainen Kamui Kobayashi on tekemässä paluuta F1-varikolle.

Kobayashilta lähti ajopaikka alta Caterhamin ajauduttua selvitystilaan kesken viime kauden. Nyt italialainen Autosprint huhuilee miestä kuitenkin Manor-tallin auton rattiin Malesiaan.

Tallin toiseksi kuljettajaksi Australiaan palkattiin Roberto Merhi, mutta hänen sopimuksensa kattoi vain avausosakilpailun. Merhillä on lisäksi sopimus Formula Renault 3.5 -luokkaan, johon hän aikoo osallistua kauden alettua huhtikuussa.

Manorin toista autoa ajaa britti Will Stevens. Talli ei ole vielä vahvistanut kuljettajiaan Malesiaan.

Lehden mukaan Kobayashin tilannetta tarkkaillaan myös Williams-leirissä. Mikäli Valtteri Bottas ei toivu ajokuntoon kauden toiseen osakilpailuun, saattaa japanilainen olla varteenotettava korvaaja suomalaiselle.

Japanilainen on ehtinyt ajamaan F1-urallaan myös Toyotalla ja Sauberilla. Kaikkiaan hän on ajanut 75 GP:tä ja saavuttanut 125 MM-pistettä.