Pirellin urheilujohtaja Paul Hembery toteaa talvitesteissä nähdyn kehitystön autojen suorituskyvyissä asettavan omat lisähaasteensa myös rengasmerkille.

Nopeimmillaan Barcelonan testeissä tehtiin jopa useamman sekunnin nopeampia kierrosaikoja viime vuoden paaluaikaan verrattuna. Hemberyn mukaan tämä johtuu ennen kaikkea parantuneista autoista. Pirelli ei ole tehnyt suuria muutoksia renkaisiinsa täksi kaudeksi. Ainoastaan superpehmeä seos on uusittu, minkä lisäksi takarenkaiden kestävyyttä on vahvistettu.

– Nykyinen kehitystyö saattaa tarkoittaa muutoksen renkaidenkäytössä olevan dramaattinen, Hembery kertoo F1i-sivustolle.

Pirelli tuo kauden neljään ensimmäiseen osakilpailuun täsmälleen samat seokset kuin viime vuonnakin. Hemberyn mukaan niitä voidaan kuitenkin käyttää tänä vuonna erilailla.

– Medium-seoksen käyttö viime vuonna saattoi kuulostaa konservatiiviselta, mutta nyt todella isojen harppausten jäljiltä meidän on seurattava kauden mittaan tarkkaan autojen kehittymistä, jotta emme aliarvioi suorituskyvyn kasvua.

Hembery pelkää, että mikä Pirelli joutuisi muokkaamaan renkaitaan kesken kauden, joutuisi se todella vaikeaan tilanteeseen.

– Tilanne siinä tapauksessa olisi kaikkea muuta kuin ihanteellinen, mutta sellaista tämä laji on, Hembery toteaa.