Toni Vilander ja Mika Salo eivät näe 16-kertaisen paalumiehen Kimi Räikkösen menettäneen missään vaiheessa nopeuttaan yhdellä kierroksella.

Räikkönen ei ole onnistunut paluunsa jälkeen ykkösruutua valtaamaan ja erityisesti viime kaudella oli pahoissa vaikeuksissa lauantaisin.

Vilander arvioi, että muutoksia on enemmänkin nähty lajissa, ei niinkään Räikkösen taidoissa.

– Sen jälkeen kun kehitysrenkaat, eli Michelinit ja Bridgestonet, ovat lähteneet pois ja laji on muuttunut niin radikaalisti, niin sen yhden hyvän kierroksen löytyminen on ollut vähän tiukemmassa [Räikköselle], Vilander sanoi SuomiF1-sivustolle.

– Nimen omaan siinä Q2:n ja Q3:n taitteessa se venyminen [on ollut vaikeampaa] ja jos Q3:een on päästy, niin ruutuna on ollut usein se ysi tai kymppi.

– Mutta se on myös monen asian summa; en näkisi, että Kimi on hidas aika-ajokuljettaja, tai hidas kuljettaja ylipäätänsä, mutta se ei vain aina ole sieltä tullut ja tulokset aika-ajoissa eivät aina ole olleet [ihanteellisia].

Aika-ajot armottomia auton heikkouksille

Salo uskoo, että varmana aika-ajana tunnettu uusi tallikaveri Sebastian Vettel ei tule saamaan helppoa vastusta Räikkösestä lauantaisin. Kysyttäessä, onko odotettavissa, että saksalainen pyyhkii Räikkösellä pöytää aika-ajoissa, Salon vastaus oli napakka:

– En mä usko ollenkaan niin. Auto ei vain sopinut Kimille viime vuonna yhtään. Sitten tosiaan jos ei saa renkaita toimimaan ja etupäätä toimimaan, niin se näkyy aika-ajoissa vielä enemmän, hän totesi.

– Aika-ajoissa autoon on pystyttävä luottamaan niin paljon enemmän kuin kisassa; kisassa sille voi antaa vähän anteeksi, voit olla vähän hitaampi. Aika-ajoissa siihen täytyy luottaa ykkösmutkasta asti, että se kääntyy sinne, minne sä haluat. Jos tulet puolella teholla ykkösmutkaan, niin sä häviät jo siinä ne aika-ajot.

Olli Kuitunen