Renaultin F1-toiminnoista vastaava Cyril Abiteboul uskoo vakaasti moottoriguru Mario Illienin auttavan moottorinvalmistajaa kuromaan Mercedeksen etumatkaa pienemmäksi.

Illien palkattiin aiemmin Renaultin palvelukseen konsultoimaan ja ideoimaan ratkaisuja sekä parannuskeinoja ranskalaisyrityksen voimanlähteen kehittämiseksi.

Abiteboul näkee Illienin kaltaisen kokeneen ja menestyneen henkilön olevan tärkeässä osassa Renaultin hakiessa parannusta suorituskykyynsä.

– Mario on mahdollisuutemme mitata suorituskykyämme. Meidän täytyy muuntautua, mutta pysyä samalla avoimena. Emme saa unohtaa ulkopuolista apua. Illien yhdessä moottoripajansa kanssa tuo meille paljon arvokasta tietotaitoa ja lisätietoa moottoristamme, hän kertoi Autosportille.

Abiteboul muistuttaa, että kehitystyötä täytyy tehdä myös kautta 2016 silmälläpitäen.

– 2016 on todella tärkeä vuosi. Asiat voivat vielä muuttua rajustikin, mutta nykyisilläkin säännöillä sinä vuonna paketin täytyy olla kunnossa. Jos näin ei ole, olet huonossa tilanteessa vuosia.

Abiteboulin mukaan Illienin tietotaitoa tullaankin käyttämään erityisesti merkin pitkän tähtäimen suunnitelmissa.

Illienin osaperustama Ilmorin moottoripaja vastasi vuosia Mercedes-moottoreiden suorituskyvystä McLarenille. Illienin kädentaidoista pääsi nauttimaan myös muun muassa Mika Häkkinen, joka kurvasi McLaren-Mercedes -yhdistelmällä kahteen maailmanmestaruuteen 1998 ja 1999.