Williamsin Valtteri Bottas oli maanantain testien kolmanneksi nopein. Kierroksia kertyi kahden päivän aikana mieluisat 134 kappaletta.

– Vähän sade sekoitti, saatiin yhtä vetoa lukuunottamatta kaikki testattua, Bottas kertoi MTV Sportille.

Testit sujuivat paljon paremmin kuin viime vuonna, jolloin ilmeni paljon pieniä ongelmia. Bottaksella jäikin kahdesta testipäivästä hyvät tunnelmat.

– Samat fiilikset tänään kuin eilenkin. Auto tuntuu koko ajan paremmalta.

Bottas ajaa seuraavan kerran Barcelonan testeissä parin viikon kuluttua. Suunnitelmat sinne ovat jo valmiina.

– Päätavoite on pystyä kehittämään autoa ja oppimaan siitä lisää. Siinä on vielä paljon tekemistä. Mutta pohja on hyvällä mallilla, autoa on helppo lähteä kehittämään, Bottas kertoi.

Alkuperäisen MTV Sportin uutisen löydät täältä.