Jean-Eric Vergne on iloinen päätöksestään siirtyä Ferrarille ensi kaudeksi, vaikka hän kilpailemaan ei pääsekään 2015 ilman täysin ennakoimattomia tapahtumia. Vergne sanoo testikuljettajan tehtävänsä olevan parempi kuin varakuljettajan rooli, johon Ferrari nimesi Esteban Gutierrezin.

– Olen todella iloinen, että liityin Ferrarille, Vergne kertoi La Gazzetta dello Sportille Buenos Airesin Formula E -viikonlopun yhteydessä.

– Teen mieluummin työtä simulaattorissa ollen siten hyödyllinen tallille. Nykyisin kolmoskuljettajan roolina on olla vain paikalla varikolla tekemättä mitään erityistä. Se, että en tekisi mitään tallin hyväksi olisi turhauttavaa. Se on myös parempi kuin ajaa Caterhamilla tai Marussialla taistellen aina hännillä.

Ranskalainen tähtää kuitenkin kisaamiseen jälleen tulevaisuudessa. Toiveena hänellä on ajaa kilpaa formula ykkösissä ensi kauden jälkeen. Toro Rosso -paikan menetyksen hän on jättänyt jo mielestään.

– En ole pettynyt. Minä tiedän tehneeni parhaani ja siksi minä en kadu mitään. Ja nyt olen Ferrarilla, mikä on erinomainen mahdollisuus kauden 2016 kannalta, hän sanoi.