Maailmanmestaritalli Mercedes joutuu Motorsport.comin tietojen mukaan pulittamaan ennätyssumman osallistumismaksuja FIA:lle oikeudesta ensi kauden kisapaikkaansa. Viime kaudella sarjaa dominoineelle saksalaistallille kertyy maksettavaa täksi kaudeksi lähes viisi miljoonaa dollaria, eli reilut 4,2 miljoonaa euroa.

Syynä korkeaan hintaan on muutama vuosi sitten muutettu osallistumismaksusysteemi. Kun ennen talleilta kerättiin pelkästään kiinteä osallistumismaksu, täytyy niiden nykyään maksaa lisäksi tietty summa jokaista edelliskaudella kerättyä MM-pistettä kohti.

Lisäksi FIA on nostanut sekä osallistumismaksun että MM-pisteen hintaa edelliskaudesta. Osallistumisoikeus maksaa Auto Motor und Sportin tietojen mukaan 516 000 dollaria (438 216€) ja MM-pisteen hinnaksi maailmanmestaritallille on määritelty 6 194 dollaria (5 260€).

Vararikkoon osallistumismaksu ei Mercedestä toki kaada. FIA on myös nostanut palkintorahojen määrää. Kauden 2014 mestaruuksista Mercedeksen pankkitilille kilahtaa reilut satamiljoonaa dollaria. Osallistumismaksu on siis loppupeleissä vain pieni menoerä Mercedeksen budjetissa.