Red Bull Racingilla neljä mestaruutta voittanut Sebastian Vettel kertoo tallinsa kisaennakossa ajaneensa Interlagosissa useita kisoja, jotka hän muistaa ikuisesti.

Muistikuvat vuodelta 2009 ovat kuitenkin jo hieman vääristyneet.

– Vuonna 2009 otimme melkein mestaruustittelin kauden viimeisessä kisassa. Loppujen lopuksi se ei riittänyt ja Jenson Buttonista tuli maailmanmestari, Vettel sanoo.

Kauden 2009 Brasilian GP ei kuitenkaan suinkaan ollut kauden viimeinen. Se oli toiseksi viimeinen kisa, ja Button varmisti mestaruuden jo ennen päätöskisaa Abu Dhabissa.