Force Indian COO Otmar Szafnauer on sanoo, että Mercedeksen voimanlähteen kilpailukyky kuluvalla kaudella ei ole yllätys hänelle.

Insinööri kertoi F1-sarjan kotisivun haastattelussa, että nyt käytössä olevan laitteiston kehittämiseksi on tehty pitkäjänteistä työtä, minkä vuoksi tallin oli helppo tehdä päätös Mercedes-kumppanuuden jatkosta turboaikakaudella.

– Mercedes on käyttänyt aiempina vuosina paljon aikaa, vaivaa ja resursseja infraan, joka mahdollistaa voimansiirron kehityksen ilman ratatestausta. Meidän arviomme oli, että muut eivät kenties ole investoineet yhtä paljon tälle osa-alueelle, Szafnauer paljasti.

– Me tiesimme myös, että Mercedes rakentaisi koko voimansiirron itse ostamatta mitään osia ulkopuolelta ja integrointi olisi avainasia.

Kilpailukyvyllisten tekijöiden lisäksi Szafnauer mainitsi toissijaisena tekijänä organisaatioiden aiemman yhteistyön.

– Meillä on erittäin hyvä suhde heidän kanssaan. He ovat toimittaneet meille hyvän voimansiirron viimeiset neljä tai viisi vuotta. Heidän tehtaansa on myös ihan meidän naapurissa, hän sanoi.