Mercedes-pomo Toto Wolff myöntää, että tallin hurja kilpailullinen ylivoima formula ykkösissä voi aiheuttaa fanien joukossa kyllästymistä, mikäli tilannetta ei käsitellä oikein.

Ilman teknistä vikaa Lewis Hamiltonin autossa kauden avauksessa talli olisi mitä todennäköisimmin ottanut kaksoisvoitot kaikissa kauden viidessä kisassa. Viisi voittoa ja neljä kaksoisvoittoakin on kuitenkin pelottava tilasto.

– Tietenkin me mietimme kokonaiskuvaa. Formula 1 on aina vähemmän kiinnostavaa, jos yksi talli dominoi, Wolff sanoi Autosportille.

Mercedes on kuitenkin toiminut ihailtavan urheilullisesti kauden aikana antaen kuljettajiensa kilpailla keskenään sen aiheuttamista riskeistä huolimatta.

– Minun tavoitteeni on tukea dominanssiamme. Aiemmin me koimme sitä Red Bullin toimesta ja tilanne kävi tylsäksi heidän voitettuaan yhdeksän kisaa [putkeen] viime vuonna, Wolff jatkoi.

– Mutta jos katsotaan Espanjan kisaa, siellä oli hyviä taisteluita esimerkiksi Ferrareiden välillä sekä Sebastianin [Vettel] ohitellessa jonoa.

– Meidän pitänee siis huolehtia, että kun suorituskykymme on nykyisen kaltainen, me annamme jätkien kilpailla. Me olemme sen velkaa faneille, lajille ja Mercedeksen brändille. Se on ollut filosofiamme alusta asti kaikkine riskeineen, jotka seuraavat siitä, että kuljettajien antaa ajaa kilpaa.